Yhden epätoivoisen hetken pohdintaa…
Tiedätkö sen tunteen, kun yrityksesi tai muutoksen alkumetreillä tuntuu kaikki toivon kipinät hiipuvan, epätoivo hiipii esille ja yksinäisyyden tunne valtaa? Tiedätkö sen tunteen, kun kaikki tuntuu epäonnistuvan ja tunnet että suunta, jonka valitsit, oli elämäsi suurin moka? Tiedätkö sen tunteen, kun kaipaat pientäkin toivoa ja tukea, edes joltain? Ja huomaat että olet yksin – aivan yksin!
Yrittäminen ei ole helppoa, ei sen kuulukaan olla. Voit olla yksinyrittäjä, mutta et yksin. Yrittäminen tai mikä tahansa iso muutos tarvitsee onnistuakseen kannustusjoukkoja ympärille. Heitä, jotka ymmärtävät, että teet parhaasi, vaikka se ei aina riitä haluttuun tulokseen. Heitä, jotka tietävät, että sinusta on siihen, vaikka itse epäiletkin. Heitä, jotka muistuttavat sinua, että sinusta on siihen, kun itse et itseesi usko. Heitä, jotka oikeasti ymmärtävät, tietävät ja uskovat, eivät vaan näyttele sinun mieliksesi.
Sillä hetkellä kun et enää usko itseesi; sinä et enää usko, että riität, sinä et enää usko, että parhaasi riittää mihinkään ja sinä uskot, että olet yksin. Mutta se ei ole totta, sinä riität ja sinä osaat ja et ole yksin! Aina on joku joka ymmärtää, ja on aidosti läsnä sinulle, sinun pitää vaan katsoa oikeaan suuntaan. Lisäksi sinä olet onnistunut jo aikaisemminkin monessa asiassa, niin miksi et onnistuisi tässäkin!
Hengität muutaman kerran sisään ja ulos – kokoat itsesi. Huomaat sen pienen kannustavan viestin jossain tai joltain. Hengität ja kannustat itseäsi uskomaan itseesi, huomaat aikaisempia onnistumisia, huomaat itsessäsi osaamisen ja se kipinä alkaa jälleen hehkua. Mutta niin herkästi epätoivon tuuli meinaa sen sammuttaa, mutta hei – käännä se tuuli puhaltamaan purjeisiin ja sen avulla eteenpäin!
Tässä hetkessä katse peiliin, hengitys syvään ja muutama myötätuntoinen sana itselle – kävely työhuoneesta ja koneen ääreltä hetkeksi pois.
Iloksesi kohtaatkin jo ensimmäisen kannustavan olion, häntää heiluttavan karvaisen kaverisi. Sitä rapsutellessa rauhoitut ja huomaat mielesi vähän kohenevan. Ja pian kuuluu ulko-oveltakin ensimmäinen iloinen ”moi” ja niin live-kannustusjoukot alkavat valua kotiin. Hetken heidän kanssaan höpöteltyä, ja heidän päiväänsä kuunneltua, voi pieni hymy kasvoilla palata takaisin työhuoneeseen ja koneen äärelle. Ja kun osaa katsoa oikeaan suuntaa näkeekin itsessään paljon osaamista ja onnistumisia ja huomaakin ympärillään kannustajia ja kannustusta enemmänkin.
Aina ei vaan muista kääntää katsetta pois epätoivon ja epäilyiden suunnasta ja yksinäisyys valtaa. Vaikka oikeasti et ole yksin!
