Miten monesti kuljemme eteenpäin huomaamatta mitä ympärillämme on, kuinka monesti huomaa metsän tai kaislikon, mutta ei sitä yhtä puuta tai kortta. Onko töissä meitä vastassa työyhteisö, luokassa joukko oppilaita, päivähoidossa ryhmä lapsia, osastolla joukko potilaita jne. vai kohtaammeko työympäristössämme asiakkaat, työkaverimme ja työntekijämme yksilöinä? Sallimmeko itsellemme olla töissä tässä ja nyt, murehtimatta huomista ja harmittelematta eilistä.
Itse voin nostaa käteni ensimmäisenä ylös ja tunnustaa, että on liian helppoa vaan suorittaa, jättää huomaamatta ne pienet jutut päivän mittaan ja kulkea vaan metsässä huomaamatta puita, tai kaislikossa huomaamatta kaislaa. Viime vuoden lopulla, kun jäin vuosilomille palkkatyöstäni ennen työsuhteen loppumista, huomasin kotona ollessani edelleen vaan suorittavani. Murehdin kaikkia asioita niin tulevaisuuden epätietoisuutta, menneisyyden tekemättömyyttä ja tämän hetken kaikkia keskeneräisiä asioita.
Havahduin siihen, etten osannutkaan pysähtyä, ja tiedostin sen, että jos en nyt pysähdy niin uuvun.
Jälkikäteen voi todeta, että onneksi tunnistin tämän hetken. Päätin ottaa tilanteen haasteena, ja löytää siihen ratkaisun. Jonkin aikaa netin viidakossa seikkailtuani, löysin itseni ilmoittautumassa Mindfulness tunnetaitovalmentaja-koulutukseen.
Olin aikaisemmin jo ollut kiinnostunut Mindfulnessista työvälineenä, mutta tässä koulutuksessa saisin nyt ensiksi työvälineet itselleni pysähtymiseen, ja sen lisäksi työvälineitä tunteiden nimeämiseen, kohtaamiseen ja niiden sanoittamiseen. Ilokseni voin todeta, että löysin itselleni työkalun, jolla sain jarruni taas toimimaan, ja suorittamisen vähenemään, ja mikä parasta tätä pystyn hyödyntämään myös työnohjaajana muiden hyödyksi. Koulutus on vielä kesken, mutta hyvässä vauhdissa, huhtikuussa pitäisi kokonaisuus olla hallussa. Toki käytäntöön soveltaminen tapahtuu pitkin matkaa.
Olenko sitten tässä matkalla oppinut itsestäni jotain uutta, osaanko jo jarruttaa? Ensiksikin myönnän, että kyllä jarru on edelleen vähän turhan jäykkä tai kaasu liian herkkä. Olen oppinut, että hengittämällä ja hyväksymällä tunteet voi vaikeitakin tilanteita hallita, erilaiset tunteet kuuluvat päivään ei niitä tarvitse yrittää siirtää pois! Sen tiedän nyt itsestäni, että päivään voi helposti sisällyttää lyhyitä harjoituksia, joilla sen hetkistä tunnekuormaa voi keventää. Sen tiedän myös, että pitkät muodolliset harjoittelut ovat edelleen vaikeita (ei vielä ainakaan minun juttuni), aivoni raksuttaa koko ajan kilometrejä ja tunteja eteenpäin eli ovat suorittamisen oravanpyörässä. Mutta toisaalta näissäkin harjoitteluissa olen joskus onnistunut, eli hyväksyn opettelevani tätä taitoa.
Miten läsnäoloa voisi lisätä sitten arkeen?
Mitäpä jos tänään kulkiessasi pysähtyisit katsomaan yhtä puuta, yhtä kaislaa, yhtä katuvaloa tai yhtä ihmistä? Lähde siis liikkeelle ja valitse kohde jonka haluat nähdä juuri tänä päivänä tarkemmin.
”Pysähdy kauemmaksi ja tarkkaile valitsemaasi kohdetta, miltä se näyttää, kuvittele miltä se tuntuu, ilman että kosket siihen. Miltä se voisi kuulostaa – kuvittele miltä sen ääni kuulostaa. Hengitä rauhallisesti muutaman kerran sisään ja ulos.
Entä jos astut askeleen lähemmäksi mitä uutta sinä kohteesta havaitset? Näetkö siitä jotain mitä et aikaisemmin ollut huomannut? Valitse joku pieni yksityiskohta, jonka erotat ja tutki katseellasi sitä. Hengitä rauhallisesti muutaman kerran sisään ja ulos.
Ota vielä askelia lähemmäksi niin, että voit jo koskea mahdollisesti siihen, mutta älä vielä koske. Näetkö nyt ihan läheltä kaikki erilaiset sävyt, pinnanmuodot, yksittäiset yksityiskohdat, saatko nenääsi jonkun tuoksun. Jos kohde on sellainen, että voit sitä ketään loukkaamatta koskea niin tunnustele hetki sormenpäilläsi yksityiskohtia, miltä ne tuntuu; Miltä tuntuu kaislan lehden pää, tai heinäuntuva, puun kaarnan kohouma, katulampun ruuvi. Sulje silmäsi ja ole hetki läsnä juuri siinä, sen yhden puun, kaislan, katulampun tai ihmisen lähellä. Hengitä rauhassa muutaman kerran sisään ja ulos, havaitse itsessäsi harjoitukseen liittyvät tunteet, ja tuntemukset ja hyväksy ne sellaisena, kun ne ovat. Aukaise silmäsi ja huomaa vielä se yksi kohde, mutta anna silmäsi aueta havaitsemaan myös muut puut ja kaislat ympärillä, katuvalot jonossa tai ihmiset ympärilläsi. Hengitä pari kertaa, anna tuntemuksesi olla siinä hetkessä ne mitkä ne ovat ja jatka matkaa.”
Seuraavana päivänä työsähköpostin, hektisyyden ja kiireen äärellä ollessasi, sulje hetkeksi silmäsi. Hengitä muutaman kerran rauhallisesti sisään ja ulos ja palauta mieleesi se yksi kohde, jota olit pysähtynyt katsomaan. Aisti ne yksityiskohdat, joita näit, tunne se miltä kohde tuntui, haistele se tuoksu joka nenään hiipi. Hengitä, anna itsellesi lupa olla tässä hetkessä. Näe lopuksi myös se metsä, kaislikko, katu kokonaisuudessa, hengitä ja palaa takaisin siihen yhteen kohteeseen. Avaa silmät ja kohtaa tulevat asiat yksi korsi kerrallaan, yksi puu kerrallaan, yksi asiakas/työntekijä/työkaveri kerrallaan.
