Viikonloppuna päädyin lukemaan Pentti Sydänmaanlakka älykäs itsensä johtaminen -kirjaa. Itsensä johtaminen terminä on hyvin yleinen, sitä kuulee (itsensäkin sanomana) sanottavan vähän kaikille. Aloin pohtimaan Sydänmaanlakan kuvausta, että olemme jokainen Minä Oy:n johtajia itsejohtajuudessa, ja meidän yhtiössämme on viisi osastoa; keho-osasto, psyyke eli mieliosasto, tunteet-, arvo- ja työosastot.
Pysähdyin miettimään, miten noilla osastoilla menee tänään minun Minä Oy:ssä. Vuosi sitten oravanpyörä pyöri kovasti ympärilläni ja minä siinä mukana, olin julkisen sektorin sosiaalipalveluita tuottavan yksikön esihenkilö. Yksikkö kasvoi muutamassa vuodessa alle 20 hengen yksiköstä 50 hengen yksikköön, kahden työmuodon yksiköstä kuuden työmuodon yksiköksi, josta vastasin yksin. Työ oli ollut liki 10 vuotta unelmieni työtä, sain oppia itsestäni ja muista päivittäin, sain olla kehittämässä yksikköäni työntekijöiden kanssa, olin osa isojakin muutoksia. Mutta yksikön kasvaessa, ja työympäristön muutoksien myötä roolini lähiesihenkilönä muuttui. En pystynyt olemaan samalla tavalla läsnäoleva, kaikki yksilöllisesti tunteva esihenkilö 50 hengelle kun olin ollut 20 hengelle, opettelimme kaikki uutta riittävää läsnäoloa. Koin suurta ristiriitaa omassa työssäni, kun tiesin että langat alkavat livetä käsistäni, en pystynyt puuttumaan kaikkeen mihin piti. Jouduin hyväksymään itseltäni ala-arvoisia suorituksia, jotta edes pienellä armollisuuden tunteella jaksoin eteenpäin. Toki on nyt jälkikäteen sanottava ettei ala-arvoisuus ollut näkynyt muille, se oli tunne minun sisälläni! Mutta edelleen työ oli sitä josta nautin ja työntekijät joiden kanssa sain toimia olivat aivan parhaita. Useamman vuoden ajan vein säännöllisesti viestiä organisaatiossa eteenpäin, huolta omasta jaksamisesta, kuin myös sen vaikutuksesta henkilöstöön ja yksikön tuottavuuteen. Esitin, että yksikkö tarvitsee kaksi esihenkilöä, jolloin molemmille jäisi 25 työntekijää ja kolme erityistä työmuotoa johdettavakseen. Koin riittämättömyyttä kun minua ei kuultu, joten yksin sain jatkaa, onneksi tiimirakenne-muutoksella ja tiimivastaavien rekrytoinnilla saatiin pieni siivu riittämättömyyden tunteestani pois. Mutta silti minä yksin edelleen kannoin lähiesihenkilön vastuun työntekijöistä, työyksiköstä, asiakastyön laadusta, työhyvinvoinnista, kehittämistyöstä yms. Ja tähän on pakko todeta että vaikka sanon että yksin tein ja puursin, niin minulla oli koko ajan ympärillä ihanat työntekijät, tukeva esihenkilö ja johdon luottamus toimintaani, mutta tämä mikään ei vienyt itsensä epäilyä pois.
Niinpä voin todeta Minä Oy:ni oli vuosi sitten työn imussa, sukeltamassa koko ajan syvemmälle. Riittämättömyyden tunne päivittäistä, unet niukanlaiset ja nyt voin rehellisesti todeta keho-osastoni oli konkurssin partaalla. Psyyke eli mieliosasto oli lakkotilassa jatkuvien muutosten pyörteessä, yksin tekemisessä ja niin se riittämättömyys löysi tiensä rettelöimään tännekin osastolle. Tunneosastolla taisteli keskenään päivittäin työnilo vastaan tunne, ettei mikään riitä. Arvo-osasto oli aivan hukassa, ympärillä paljon asioita, jotka eivät omaan arvomaailmaan istu, mutta silti huomaa toimivansa niin. Ai että mitäkö työosastolle? No työosasto alkoi antamaan pikkuhiljaa itselleni eli johtajalle herätteitä, että joko olisi aika tehdä jotain, ettei koko Minä Oy karahda kiville ja pahasti! Oli aika pysähtyä ja tutkia eri polkuja mitä edessäni näkyi, ja päättää valitako tuttu ja turvallinen vai lähteäkö katsomaan mitä ryteikön keskeltä löytyy.
Vihdoin viime keväänä saimme yksikköömme kahden esihenkilönmallin, ja kuormani keveni – mutta liian myöhään. Työnilo oli alkanut hiipua. Annoin itselleni luvan kesäloman ajan sytyttää uutta kipinää työtäni kohtaan, josta edelleen pidin ja tiesin olevani siinä hyvä. Mutta kipinä ei syntynyt, vaan puolessa väliä lomaani alkoi ahdistaa pelkkä ajatuskin töihin paluusta parin viikon päästä. Toki olin jo viimeiset kolme vuotta pohtinut oman esimiestyönkokemuksen hyödyntämistä ohjauksen ja valmennuksen puitteissa, mutta hetki ei koskaan ollut ollut oikea. Nyt päätin, että tämä on se hetki jolloin on laitettava itsensä etusijalle, tähän asti olin koko ajan lykännyt unelmani toteutumista ”en voi jättää yksikköäni, koska kukaan ei voi tätä palettia ottaa haltuun”-tunteen vuoksi. Nyt sain perehdytettyä yksikköömme uuden mahtavan esihenkilön, joka pystyi sitten perehdyttämään minun tilalle tulleen esihenkilön. Yksikkö oli tähän asti vahvasti ollut minun yksikköni, ja nyt kahden esihenkilön yksikkönä uudet esihenkilöt saavat luotsata siitä oman näköisen. Päätös oli helpottava, ja tuntui ihanalta saatella silloista työtehtävää päätökseen ja irtautua rauhassa siitä, kun sanoin itseni irti jo neljä kuukautta aikaisemmin. Toki samalla tunsin kauhua ja epävarmuutta tulevasta, mutta silti koin, että Minä Oy nousi uuteen nousuun.
Se oli siis vuosi sitten nyt Minä Oy:n johtajana voin todeta, että suunta on toinen. Keho voi hyvin, mielekäs tekeminen, päivittäinen (melkein ainakin) liikunta ja läsnäolon harjoittelu suorittamisen tilalla on palauttanut yöunet ja halun kiinnittää huomiota hyvinvoivaan kehoon. Psyykeosasto kokee muutokset positiivisena, haluaa oppia uutta itsestä ja kehittyä ammatillisesti uusiin alueisiin. Tunneosasto opettelee olemaan läsnä tässä hetkessä, hyväksymään negatiivisetkin tunteet omassa paikassaan. Arvot on taas kohdallaan, kun uskalsi irrottautua arvoja nakertavasta tutusta taipaleesta. Niin ja työosasto kehittää koko ajan uutta, mutta muistaen kuitenkin pysähtyä työnilon hetkiin ja onnistumisiin.
Mutta uskallan myös tunnustaa sen, että muutos ei ollut helppo, ja helpompaa olisi ollut antaa vaan työnimun imeä mukaansa ja viedä viimeisetkin rippeet siitä Minä Oy:stä jota arvostaa. Tärkeintä oli huomata ja havahtua siihen, että jos muutosta haluaa, sen pitää tehdä itse!
Lyhyesti sanoen voin todeta, että Minä Oy:n johtajana on tärkeä pysähtyä tähän hetkeen ja kuulostella aidosti mikä tuo minulle nautintoa ja iloa ja mikä taas kuluttaa minua? Mikäli kuluttavia osia ja asioita näyttäytyy arjessa enemmän, niin koeta lisätä niitä nautintoa, iloa ja tyytyväisyyttä tuovia elementtejä arkeesi pikkuisen lisää. Niin ja muistathan sinäkin välillä vierailla omissa Minä Oy:n osastoillasi!
vaikka välillä poikkeaakin poluilta!